Sivistyslautakunta, kokous 15.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Toinen kolmannesvuosiraportti 2022 / sivistyslautakunta

MjuDno-2022-125

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa (Kh 17.1.2022, §3) määrätään lautakuntien talousarvion toteutumisen seurannasta seuraavasti:

Talousarvio  toiminnan  lähtökohtana

Kunnan toiminnassa on noudatettava talousarviota. Kunnan tehtävät on järjestettävä ja organisoitava niin, että toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan ja että kunnan talous on tasapainossa. Kaikki viranhaltijat ja työntekijät ovat vastuullisia omasta toiminnastaan ja kaikissa toimissa noudatetaan hyvää hallinto- ja johtamistapaa. Toimielimiltä edellytetään taloudellisen toteutumisen kuukausittaista seuraamista ja tarvittaessa valmiutta sopeuttaa toimintansa muuttuvissa tilanteissa talousarvion mukaiseksi. Toimielinten määrärahoissa pysyminen edellyttää toimielinten jatkuvaa oman toiminnan kriittistä arviointia, tuottavuuden lisäämistä, tuloksellisen ja kannustavan henkilöstöjohtamisen kehittämistä, tehtäväjakojen uudistamista, yli toimialojen tapahtuvan yhteistyön lisäämistä sekä toimialan omaan perustehtävään keskittymistä.

Talousarvion seuranta ja muutokset

Vastuu toiminnan ja talouden seurannasta on toimialajohtajilla ja vastuualueiden esimiehillä. Vastuuhenkilöiden on seurattava määrärahatilanteen kehittymistä ja sovitettava toiminnat määrärahojen mukaisesti. Toimialajohtajat raportoivat lautakunnalle kuukausittain käyttötalouden toteutumisesta.

Mikäli tilikauden aikana toteutuvat menot ja niistä laaditut koko vuoden ennusteet osoittavat talousarvion ylitystä tai vaihtoehtoisesti tulokertymät ovat liian alhaisia ajankohtaan nähden, on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin. Toimintaa tulee kehittää siten, että menoissa saadaan aikaiseksi vastaava säästö. Toimialajohtaja raportoi toimielimelle toimenpiteistä, joita talousarviossa pysyminen edellyttää.

Talousarvion sitovuus

Toimielinkohtaiset sitovuustasot on vahvistettu talousarvion käyttötalousosassa toimielinten hallinnon ja palvelujen järjestämistä ja tuottamista varten. Sitovana tasona on toimintatulot ja toimintamenot lautakunnittain ilman suunnitelman mukaisia poistoja ja laskennallisia eriä sekä talousarvioasiakirjassa mainitut sitovat toiminnalliset tavoitteet. Lautakunnat päättävät määrärahojensa tarkemmasta käytöstä käyttösuunnitelmissaan. Kansalaisopiston sitovaksi tavoitteeksi on asetettu toimintakate.

Kolmannesvuosiraportti

Osavuosikatsaukseen tulee sisältyä kunkin lautakunnan kumulatiivinen toteuma, toteumatietojen perusteella laadittu arvio koko vuoden toimintamenojen ja -tulojen kehityksestä verrattuna hyväksyttyyn talousarvioon, tavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen. Määrärahaesitykset on pyydettävä kolmannesvuosiraportoinnin yhteydessä.

 

Liitteinä sivistyslautakunnan toinen kolmannesvuosiraportti vuodelta 2022.

Koulukuljetusten kustannukset alkaneen lukuvuoden (elokuu) osalta eivät ole vielä saatavilla. Oppilaskuljetusten kustannukset olivat kuitenkin jo kevään 2022 kustannustasolla ylittämässä budetoidun, joten voidaan olettaa ylityksen olevan vähintään aiemmin arvioidun mukainen (ylitys vähintään 200.000€). Muilta osin sivistyslautakunnan talousarvio näyttää toteutuvan suunnitellun mukaisesti. Investointien toteutus tapahtuu syyslukukauden aikana (kalusteet). Tietokoneiden hankinnoista osa on toteutunut ja hankintoja jatketaan vuoden loppuun saakka.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta

  1. merkitsee vuoden 2022 toisen kolmannesvuosiraportin tietoonsa ja
  2. lähettää raportin tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle sekä
  3. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 200.000 euron lisämäärärahaa sivistyslautakunnan käyttötalouteen (perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilaskuljetukset).

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)