Sivistyslautakunta, kokous 15.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 LISÄPYKÄLÄ: Koulukuljetuksiin liittyvä valtuutus (lisäpykälä)

MjuDno-2022-488

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen koulukuljetukset kilpailutettiin siten, että uusien sopimusten mukainen toiminta alkoi 1.8.2022. Sopimustoimittajia on yhteensä neljä.

Yhdellä palvelutoimittajalla on ollut merkittäviä häiriöitä koulukuljetusten toteuttamisessa sopimuksen mukaisesti, eikä palvelutoimittaja ole pystynyt täyttämään sopimusvelvoitteitaan. Kunta on joutunut tekemään kateostoja 11.8.2022 alkaen.

Koulukuljetuksiin liittyen lautakunnan tulee antaa valtuutus, jolla Sansia Oy niin päättäessään voi irtisanoa kyseisen sopimuksen. Mikäli tehty koulukuljetussopimus irtisanotaan, tulee kunnan edelleen järjestää kuljetukset uuden kilpailutuksen ajaksi.

Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 22 § mukaan lautakunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta valtuuttaa

  1. Sansia Oy:n niin päättäessä irtisanomaan koulukuljetussopimuksen
  2. sivistysjohtajan tekemään suorahankintana koulukuljetukset mahdollisen kilpailutuksen ajaksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sansia Oy, kunnanhallitus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun sivistyslautakunta.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.