Kunnanvaltuusto, kokous 3.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Arviointikertomuksen 2021 / toimielinten käsittely

MjuDno-2022-181

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta on tutustunut hallintotoimeen, sivistystoimeen ja tekniseen toimeen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Kuoksa, timo.kuoksa@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta käy alustavaa keskustelua vuoden 2021 arviointikertomuksesta.

Päätös

Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomuksen 2021 laadinnasta. Todettiin, että lautakunta on suorittanut eri toimialojen johtavien viranhaltijoiden kuulemisia ja jatkaa niitä. Saatuun informaatioon ja lautakuntien toimintakertomusten 2021 pohjautuen aloitetaan arviointikertomuksen laadinta.

Valmistelija

Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi

Kuvaus

KuntaL 121 § 1 mom. Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
KuntaL 121 § 1 mom. 2. kohta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 69 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle tiedoksi viimeistään lokakuussa 2022 sekä omat että toimialoilta keräämänsä vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin kantoihin.

Kunnanhallitus on 28.3.2022 § 48 hyväksynyt tilinpäätöksen vuodelta 2021.

 

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laatimista ja allekirjoittaa sen tässä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Kuoksa, timo.kuoksa@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta esittää, että kunnanvaltuusto

  1. merkitsee vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedoksi;
  2. toteaa, että hallintosäännön 69 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle tiedoksi viimeistään lokakuussa 2022 sekä omat että toimialoilta keräämänsä selvitykset toimenpiteistä, joihin arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien, kysymysten ja selvityspyyntöjen johdosta on ryhdytty.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen 2021 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan tehtävä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston talousarviossa asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida, onko kunnan toiminta ollut tuloksellista ja tarkoituksenmukaista.

Tarkastuslautakunta on tutustunut toimintaan, vuoden 2021 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan 2021– 2023 sekä tilinpäätökseen 2021. Tarkastuslautakunta on tutustunut kunnan henkilöstökertomukseen 2021, hyvinvointisuunnitelmaan 2017-2021 ja hyvinvointikertomukseen.

Kunnan sivistyspalveluita koskevia huomioita arviointikertomuksessa on käsitelty kappaleessa 4.2 (ks. liite).

Tarkastuslautakunta on tarkastellut kouluverkkouudistuksen jälkeistä aikaa ja toteaa, että oppilaat ovat olleet pääosin muutokseen tyytyväisiä, kun taas vanhempien palaute muutoksen jälkeen oli kriittisempää. Koulukuljetusten kilpailuttamisessa tarkastuslautakunta toteaa olleen vaikeuksia.

Tarkastuslautakunta nostaa esiin myös hyvinvointikertomukssa olleen maininnan erityislasten palvelujen saatavuudesta ja yhteistyön tärkeyden tulevan hyvinvointialueen kanssa lasten tarvitsemien palvelujen turvaamiseksi.

Tarkastuslautakunta näkee vapaan sivistystyön ja kirjastopalvelujen uudistumisen myönteiseksi kunnan elinvoiman ja kuntalaisten osaamisen ja osallistumisen vahvistamisen kannalta. Arviointikertomuksessa todetaan, että kansalaisopiston ja kirjaston tavoitteet ja mittarit ovat selkeitä ja toteutuneet suunnitelman mukaisesti.

Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan sivistyspalveluissa toteutetaan hyvin strategiaa painopisteiden osalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2021 tiedoksi ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Rakennuslautakunta 30.8.2022 § 27 / MjuDno-2022-444

Valmistelija Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Kuvaus
Vuoden 2021 arviointikertomukseen rakennusvalvonnan kohdalta tarkastuslautakunta on nostanut esille teknisten palvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn vastauksien (110 vastaajaa) perusteella rakennusvalvonnan osalta lupakäsittelyn.

Päätösehdotus: Esittelijä Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Rakennuslautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2021 tiedoksi.

Päätös
Hyväksyttiin
---

Tekninen lautakunta 21.6.2022 § 48 /MjuDno-2022-365

Kuvaus
Kuntalain mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Vuoden 2021 arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on nostanut esille seuraavia teknisiä palveluita koskevia huomioita:

Hyviä arvosanoja saivat vesihuoltolaitoksen toiminta ja liikuntapaikkojen hoito. Huomautettavaa oli kunnan kiinteistöjen hoidossa ja lupakäsittelyssä. Elinkeinotoimen ulosvuokrauksen puolesta kaikkia toimitiloja ei olla saatu täysimääräisesti vuokrattua, toimintatuotot olivat 327 572 € ja toimintamenot -1 140 090 €. Mukana on ollut kuitenkin yksittäisiä kohteita, joissa vuokra ei vastaa kuluja. Tämän voidaan katsoa olevan kuntalain vastaista yritystukea.

Vesihuoltolaitos on kunnan kirjanpidossa oma taseyksikkö, joka vastaa toiminnasta, tuloista ja menoista. Liikevaihto oli 939 001 €, tilikauden tulos oli ylijäämäinen 54 172 €.

Teknisten johtajien vaihtuvuus ja henkilöresurssien puute vaikeuttivat valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Monet tehtävät saatiin alulle, mutta jäivät vielä kesken.

Teknisten palveluiden tämän hetkiseen tilanteeseen viitaten, henkilöresurssivaje on saatu vihdoin paikattua ja monia kesken jääneitä tehtäviä on saatu jatkettua. Tekeillä olevan kiinteistöstrategian laatimisen yhteydessä kaikki kunnan vuokraukset tulevat tarkastelun alle, ja toiminta pyritään saamaan sellaiseksi, joissa vuokrat vastaavat kuluja eikä edellä mainitun yritystukea enää anneta nykyisessä muodossa.

Päätösehdotus, esittelijä Ann-Christine Wallén, ylläpitopäällikkö, ann-christine.wallen@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2021 tiedokseen ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.

Päätös: Tekninen lautakunta merkitsi arviointikertomuksen 2021 tiedokseen ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.
---

Lautakunnat ovat käsitelleet arviointikertomukset 2021 edeltä ilmenevästi.

Kunnanhallituksen osalta tarkastuslautakunta kiinnittää raportin kohdassa huomioita

4.1 Tiedolla johtaminen: Kuntalaisten toive on viestinnän parantaminen ja päätöksenteon avoimuuden lisääminen. Toimintasuunnitelman tavoitteiden tulee olla selkeämpiä ja toteutus mitattavissa. Todetut puutteet ja perustelut kirjataan, tarvittaessa korjataan.

Kunnanhallituksen osalta

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. merkitsee toimielinten arviointikertomuksen 2021 käsittelyn tietoonsa
  2. toteaa, että uuden kuntastrategian myötä tavoitteet ja mittarit määritellään uudelleen ja 
  3. saattaa arvointikertomuksen toimielinkäsittelyn kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus saattaa arvointikertomuksen toimielinkäsittelyn kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)