Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen eduskuntavaaleihin 2023

MjuDno-2022-688

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Eduskuntavaalit toimitetaan tammikuussa 2023. Varsinainen vaalipäivä sunnuntai 2.4.2023. 

Ennakkoäänestys kotimaassa on 22.3-28.3.2023.

Vaalilain (20.5.2016/361) 15 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten, että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita siinä vaalipiirissä johon kunta kuuluu. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tamä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuunottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva eduskuntavaalien ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana. 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoina tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa myös ehdokkuutta missä hyvinvointialueessa tahansa. Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tamä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

Oikeusministeriö on pyytänyt kiinnittämään huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin tai vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä. 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenellä sekä varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen. 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Valittaviksi ehdotettavilta henkilöiltä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan on kysyttävä suostumus ko. tehtävään. 

Keskusvaalilautakunta toivoo, että keskusvaalilautakuntaan kuuluvia henkilöitä (ml. varajäsenet) ei valittaisi vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 1.7.2019 § 50 yhdistänyt kunnan äänestysalueet: 1 Asema ja 2 Kirkonkylä yhdeksi äänestysalueeksi: 001 Mäntyharju.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

1 valitsee seuraavaa Mäntyharjun (001) äänestysaluetta varten vaalilautakunnan (5 jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme)

2 asettaa eduskuntavaalien toimittamista varten vaalitoimikunnan (3 jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme) ja

3 määrää vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan  puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Kunnanhallitus

  1. valitsi Mäntyharjun (001) äänestysaluetta varten vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet seuraavati sekä määräsi puheenjohtajat:
jäsen varajäsen (ei henkilökohtaisia)
Tapio Valkama, pj Ismo Partio
Ilpo Honkanen, vpj. Eija-Liisa Siitari
Pirjo Nykänen Tuula Roitto
Tapio Hämäläinen Ari Siitarinen
Piia Mäkilä Leena Pekkanen
  Riitta Valkama

- puheenjohtaja Tapio Valkama
- varapuheenjohtaja Ilpo Honkanen

2. asetti eduskuntavaalien toimittamista varten vaalitoimikunnan (3 jäsentä) ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme)

jäsen varajäsen (ei henkilökohtaisia)
Heikki Koljonen, pj. Timo Irtamo
Päivi Reponen, vpj. Pirkko Tiilikainen
Seija Pekkola Markku J. Lamponen

- puheenjohtaja Heikki Koljonen
- varapuheenjohtaja Päivi Reponen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.