Rakennuslautakunta, kokous 28.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Tilinpäätös 2022 / Rakennuslautakunta

MjuDno-2023-128

Valmistelija

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan tilinpäätösohjeen mukaan tilinpäätökset tulee käsitellä lautakunnissa, ennen kunnanhallituksen käsittelyä. Kunnan tilinpäätös ei ole vielä kokonaisuudessaan valmistunut, mutta rakennuslautakunnan toimintatuottojen ja toimintakulujen osalta ei tule enää muutoksia.

Rakennuslautakunnan vuoden 2022 käyttötalouden toteuma ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi on esitetty liitteessä, joka valmisteltu vuoden 2022 talousarvion pohjalle.

Rakennusvalvonnan toimintatuotot ovat ylittyneet noin 35.600 € ja toimintakulut ovat alittuneet noin 9.600 €, jolloin talousarviossa hyväksytty rakennusvalvonnan toimintakate vuodelle 2022 on alittunut yli 45.000 €. Toimintatuottojen ja -kulujen jälkeen rakennusvalvontaan on käytetty noin 27.900 € muuta rahaa (verotuotot tms.) kuin lupamaksujen tuottoja.

Vuosien 2020 - 2022 vertailutaulukot taloudesta ja toimintamääristä, COVID19 on vaikuttanut katselmusten määriin (yleisten ohjeistusten mukaisesti).

Rakennusvalvonnan kulujen kattaminen lupamaksuilla (MRL 145 §)
Selite 2020 2021 2022
Toimintatuotot 160.412 € 173.575 € 192.719 €
Toimintakulut 202.752 € 202.721 € 220.629 €
Toimintatuotoilla (lupamaksut) katettu 79 % 86 % 87 %
Taulukko rakennusvalvonnan toimintamääristä
Selite 2020 2021 2022
Käsitellyt luvat ja ilmoitukset 288 234 273
Paikanpäällä suoritetut katselmukset 304 332 412
joista käyttöönotto- ja loppukatselmuksia 143 163 218

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Rakennuslautakunta merkitsee Vertailutaulukot tietoonsa saatetuksi.

Rakennuslautakunta hyväksyy osaltaan vuoden 2022 tilinpäätöksen ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyttiin.