Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Talouden toteuma 2023 / 1-2

MjuDno-2023-215

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Helmikuun lopussa toimintatuottoja oli kertynyt 764.624 euroa, mikä on 3% (22.000) euroa edellisen vuoden kertymää enemmän.

Toimintakuluja on kirjautunut 3.089.070 euroa. Vertailu edelliseen vuoteen ei ole mielekästä sote-kustannusten kirjautumisessa tapahtuneen muutoksen vuoksi. Henkilöstökulut ovat toteutuneet 16 % talousarviovarauksesta. Määrärahavaraus tältä osin tullee ylittämään vuoden 2023 talousarvion, sillä kertymä ei vaikuta kestävän lomarahojen kirjausta eikä kunta-alalle solmittua virkaehtosopimuksen mukaisia korotuksia.

Verokertymä on 3.870.000 €. Kuntaliiton verotuloennusteesta on tilitetty ajalla 1-2/2023 jo 29 %. Kyse on vuoden 2022 verotusvuoden häntien tilittämisestä vuonna 2023. Kuukausitilitykset eivät tule jatkossa olemaan tällä tasolla.
Valtionosuuksia on kirjattu 335.756 euroa. Kertymä vastaa talousarviota.

Liitteenä olevan tuloslaskelman (ulkoinen) mukaan 01-02/2023 ylijäämäksi muodostui 1.576.209 euroa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1-2/2023 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)