Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 ********* kuolinpesän omaisuuden hakeminen / päätös

MjuDno-2022-318

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtiokonttori on 20.5.2022 ilmoittanut kunnalle mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta. Hänen viimeinen kotikuntansa on ollut Mäntyharju. Omaisuus on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta voi hakea kiinteistöä.

Hakemuksessa kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Tarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella eikä omaisuuden mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.

Perintö koostuu pääasiallisesti perittävän pankkitilillä olevista rahavaroista sekä kiinteästä omaisuudesta. Kulujen jälkeen perintö on suuruudeltaan noin 40 000 euroa.

Käyttötarkoitusta on kartoitettu ja päädytty esittämään, että kuolinpesän omaisuus käytettäisiin kulttuuritoimen yhteisölliseen osallistuvaan budjetointiin.

 

Asiaan liittyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä, Julkisuuslaki 24 §

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. hakee Valtiokonttorilta perintönä jäänyttä omaisuutta ja
  2. perinnön käyttötarkoitukseksi esitetään, että omaisuus käytetään kulttuuritoimen yhteisölliseen osallistuvaan budjetointiin.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtiokonttori on luovuttanut Mäntyharjun kunnalle ********* kuolinpesän omaisuuden, mukaan lukien kuolinpesään kuuluvan kiinteistön ********* käytettäväksi kulttuuritoimen yhteisölliseen osallistuvaan budjetointiin. Tilan pinta-ala on 2,383 ha. Tilalla sijaitsee 1980-luvulla rakennettu omakotitalo. Liitteenä on kiinteistövälittäjän hinta-arvio tilasta.

Kiinteistö sijaitsee Vihantasalmen alueella Viitostien liittymän läheisyydessä. Kunta omistaa liitekartassa esitetyt maa-alueet ********* välittömästä läheisyydestä. Tulevaisuudessa alueen mahdollisessa kaavoituksessa Valtiokonttorin luovuttaman tilan myynti voisi aiheuttaa haasteen alueen suunnittelulle.

Valtiokonttorista on varmistettu 22.3.2023, että kunta voi jättää luovutetun omaisuuden itselleen, mikäli osoittaa haettuun kohteeseen käytettäväksi omaisuuden arvo vastaavan euromäärän.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus 

  1. päättää, että Valtiokonttorin luovuttama kiinteistö ********* pidetään kunnan omistuksessa;
  2. esittää kunnanvaltuustolle, että ensimmäisen kolmannesvuosiraportin yhteydessä kunnanvaltuusto osoittaa 20.000 euron määrärahan toimeksiantona sivistystoimelle  käytettäväksi yhteisölliseen osallistuvaan budjetointiin;
  3. toteaa, että em. kunnanvaltuuston talousarviopäätöksen jälkeen tekninen toimiala tekee kiinteistöstrategian mukaiset päätökset ********* kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten osalta. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

tekninen johtaja, ylläpitopäällikkö, maankäyttökoordinaattori

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.