Kunnanhallitus, kokous 10.7.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 141 Talousarvion 2024 laadintaohjeet

MjuDno-2023-396

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunta on ostanut Inspira Oy:ltä anlyysin kunnan talouden kehityksestä  vuosille 2024-2034. Raportti on esitelty sekä kunnanvaltuustolle että kunnanhallitukselle toukokuussa 2023.
Raportin mukaan kunnan talouden tuloskehitys näyttää alijäämää koko tarkastelun ajan. Alijäämän taustalla on hyvinvointialueiden (HVA) perustamisen myötä tapahtunut verotulojen ja valtionosuuksien pieneneminen, yleinen kustannustason kasvu inflaation ja palkkaratkaisujen johdosta sekä kunnan negatiivinen väestökehitys.

Inspiran raportissa suositellaan kunnalle toimenpiteitä toteutettavaksi tarkastelujaksolla alkupainotteisesti. Mahdollisina toimenpiteinä tuodaan esille veroratkaisut, investointitason madaltaminen ja käyttötalouden sopeuttaminen vastaamaan tulopohjaa.

Vuoden 2024 talousarvion laadinta on aloitettu kunnassa mahdollisten organisaatiomuutosten ja sisäisten erien laskennan kautta. Jotta toimialat voivat jatkaa prosessia tulee kunnanhallituksen asettaa lautakuntakohtaiset raamit ja koko kunnan tuloslaskelman ylijäämätavoite.
Em. Inspiran toimenpide-ehdotusta ei ole käsitelty kunnassa yksityiskohtaisesti. Tästä syystä on perusteltua käydä kunnanhallituksessa valmistava keskustelu eri toimenpiteiden vaihtoehdosta ja tuoda talousarvion yksityiskohtainen laadintaohje käsittelyyn kunnanhallituksen seuraavaan kokoukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus käy keskustelun vuoden 2024 talousarvion laadinnan lähtökohdista Inspiran raportin pohjalta. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti vuoden 2024 talousarvion laadinnan lähtökohdista Inspiran raportin pohjalta, joita mm. 5 % vähennys menoihin ja veron korotukset yms. Talousarvion laadintaohje tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn 10.7.2023.
Elokuun lopussa järjestetään valtuustolle talousseminaari, jonka aikataulu tarkentuu myöhemmin.

Valtuuston 1. vpj. Markku J. Lamponen poistui kokouksesta klo17.57.

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.6.2023 käsitellyt Inspira Oy:n raportin pohjalta kunnan vuoden 2024 taloustilannetta ja talousarvion laadinnan lähtökohtia.
Vertailulukuna tarkastelussa on käytetty Inspiran raportin ennakoitua kulurakennetta vuodelle 2024. Tässä kulurakenteessa on huomioitu tiedossa olevan palkkaratkaisun vaikutus sekä inflaation aiheuttama kustannuskehitys käyttötalouden osalta. Tuloarvion merkittävimmät osat verotulokertymä ja valtionosuuskertymä perustuvat VM:n ja Kuntaliiton viimeisimpiin arvioihin. Tältä osin arviot tarketuvat syksyn aikana.

Kunnanhallituksen asettama tavoite 5 %:n sopeutuksesta Inspiran laatiman tuloslaskelman toimintakuluihin tarkoittaa tulosalueittain seuraavaa menoraamia (brutto):

Kunnanvaltuusto            57 660 €
Kunnanhallitus          3 697 780 €
Elinvoima                     783 470 €
Sivistyslautakunta     9 220 320 €
Tekninen lautakunta  4 792 460 €
Rakennuslautakunta    294 500 €

Em. raamituksen ulkopuolelle jäävät tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta lakisääteisen roolinsa johdosta.

Em. raamitus, käytetyt verotulo- ja valtionosuuskertymät sekä arvio toimintatuotoista johtaa toteutuessaan  Inspiran ennusteen mukaan 1 270 800 €:n alijäämään. Tältä osin kunnanhallituksen tulee palata toimenpiteisiin alijäämän osalta tulokertymän tarkentuessa. Tarkastelulla saattaa olla vaikutusta tulosalueiden em. raameihin.

Talousarvion laadinnan haasteellinen lähtökohta on aiheuttanut viivästystä prosessin eri vaiheiden osalta, joten on erityisen tärkeää, että toimialat perustavat oman laadintaprosessinsa liitteessä olevaan aikatauluun.
Aikataulu ja menoraamit on käsitelty kunnan johtotiimissä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. hyväksyy em. tulosalueiden budjettiraamit (toimintakulut brutto) vuoden 2024 talousarvion laadinnan lähtökohdiksi;
  2. merkitsee tiedoksi liitteenä olevan talousarvion laadinnan aikataulun;
  3. toteaa, että kunnnahallitus antaa laadinnan aikana tarvittavat tarkennetut ohjeet toimialoille.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

toimialajohtajat, lautakunnat