Sivistyslautakunta, kokous 9.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Arviointikertomus 2022/Sivistyslautakunta

MjuDno-2023-425

Kuvaus

Tarkastuslautakunnan tehtävä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston talousarviossa asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida, onko kunnan toiminta ollut tuloksellista ja tarkoituksenmukaista.

Tarkastuslautakunta on tutustunut toimintaan, vuoden 2022 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan 2022–2024 sekä tilinpäätökseen 2022. Tarkastuslautakunta on tutustunut kunnan henkilöstökertomukseen 2022, laajaan hyvinvointikertomukseen 2017–2021 hyvinvointisuunnitelmaan 2021–2025.Kunnan sivistyspalveluita koskevia huomioita arviointikertomuksessa on käsitelty kappaleessa 5.2 (ks. liite).

Arviointikertomuksessa todetaan, että

- Yhtenäiskoulu kunnan ainoana peruskouluna on vakiinnuttanut toimintaansa. Perusopetuksen oppilasmäärä on vähenemässä, mikä lisää painetta useamman aineen opetuskelpoisuuteen samalla opettajalla. Kunta kannustaa kaksoispätevyyden hankintaan ja täydennyskoulutukseen osallistumiseen.

- Lukion asema Mäntyharjun ja lähialueen nuorten ainoana toisen asteen koulutuksena on tärkeä. Voidaanko yhteistyötä peruskoulun aineopetuksen kanssa lisätä riittävän tuntimäärän turvaamiseksi opettajille?

-Koulukuljetusten kilpailuttamisessa oli todellisia vaikeuksia, jotka on voitettu pitkäjänteisen hankintaprosessin tuloksena yhteistyössä Sansia Oy:n kanssa. Tilanteen viestintä sai paljon kritiikkiä.

-Vapaa sivistystyö ja kirjastopalvelut ovat uudistuneet. Myönteistä on toiminta sekä kunnan elinvoiman että kuntalaisten osaamisen ja osallistumisen vahvistamiseksi.

-Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan sivistyspalvelut tukevat hyvin kulttuuri- ja liikuntajärjestöjen monipuolista toimintaa ja toteuttavat kunnan strategiaa siihen kirjattujen painopisteiden mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Hautamäki, vs. sivistysjohtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2022 tiedoksi ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.

Päätös

Sivistyslautakunta merkitsi arviointikertomuksen 2022 tiedoksi ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)