Kunnanhallitus, kokous 28.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 168 ********* kuolinpesän omaisuuden hakeminen / kiinteistön myynti

MjuDno-2023-34

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtiokonttori on 16.2.2023 ilmoittanut kunnalle mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta. Hänen viimeinen kotikuntansa on ollut Helsinki. Omaisuus on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunta (Mäntyharju) voi hakea kiinteistöä.

Hakemuksessa kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Tarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella eikä omaisuuden mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.

Perintö koostuu kiinteästä omaisuudesta. Käyttötarkoitusta on kartoitettu ja päädytty esittämään, että kuolinpesän omaisuus käytettäisiin Ikäihmisten akvivoivaan palveluun.

Asiaan liittyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä, Julkisuuslaki 24 §.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. hakee Valtiokonttorilta perintönä jäänyttä omaisuutta ja
  2. perinnön käyttötarkoitukseksi esitetään, että omaisuus käytetään ikäihmisten aktivoivaan palveluun.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtiokonttori on päätöksellään 15.8.2023 VK/96413/08.02.01/2022 määrännyt, että kuolinpesään kuuluvat kiinteistöt ********* ja ********* luovutetaan Mäntyharjun kunnalle seuraavilla ehdoilla:
1. kunta käyttää omaisuuden ikäihmisten aktivoivaan palveluun;
2. jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kunta luovuttaa omaisuuden tälle;
3. muu omaisuus luovutetaan Helsingin kaupungille.

LKV A Hokkanen Oy / kiinteistövälittäjä Tomi Paakkari on tutustunut kiinteistöihin ja tehnyt niistä hinta-arviot, yhteensä 77 000 €.

Rakennetulla kiinteistöllä on rantaviivaa noin 70 m, joka on kivi- ja sorapohjaista.
Kiinteistöllä sijaitsee lomarakennus noin 25 m2, yleisilme vaatimaton, rakennettu 1960/70 -luvun vaihteessa.
Rantasauna noin 10 m2, rakennettu 1960/70 -luvun vaihteessa, yleisilme vaatimaton/heikko.
Lisäksi kiinteistöllä on heikkokuntoinen pieni varastorakennus.
Puusto on tiheää ja osittain vanhempaa mänty-, kuusi- ja lehtipuustoa.
Kiinteistön arvo noin 70 000 €.

Lisämaa, jolla ei rakennuksia, eikä rantarakennusoikeutta.
Rantaviivaa noin 60 metriä. Ei autotietä. Puusto on sekapuustoa.
Lisämaan arvo noin 7000 €.

Kunnan perintö muodostuu em. kahdesta kiinteistöstä. Kiinteistöjen yhteispinta-ala on 0,630 ha.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

1. laittaa kiinteistöt LKV A Hokkasen kautta myyntiin valtiokonttorin päätöksen saatua lainvoiman;
2. toteaa, että kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.

Päätös

Hyväksyttiin.