Tekninen lautakunta, kokous 21.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Kaavoituskatsaus 2024

MjuDno-2024-319

Valmistelija

  • Markku Lamponen, maankäyttökoordinaattori, markku.lamponen@mantyharju.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. (29.12.2006/1441)

Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyy laaditun kaavoituskatsauksen ja
  2. lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi sekä  kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyi laaditun kaavoituskatsauksen ja
  2. lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi sekä  kunnanvaltuustolle tiedoksi.