Kuvaus
Kunnanhallitus on kokouksessaan 22.1.2024 § 6 antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2024.
Talousarvion totetutumista seurataan kolmannesvuosittain osavuosikatsauksilla, jotka sisältävät lautakuntien kumulatiivisen toteuman, toteumatietojen perusteella laaditun arvion koko vuoden toimintamenojen ja -tulojen kehityksestä verrattuna hyväksyttyyn talousarvioon, tavoitteiden seurannan sekä investointien toteutumisen.
Talousarviota laadittaessa ei ole tehty varauksia normaalien ylläpitokulujen lisäksi toteutettaville rakennusten korjauskohteille. Nämä määrärahat eivät siten siirry automaattisesti seuraavan vuoden talousarvion pohjaksi ja vertailtavuus vuosien välillä säilyy paremmin. Talousarviota laadittaessa sovittiin, että määrärahat haetaan kohteille osavuosikatsausten yhteydessä.
Hyvinvointialueelle vuokrattujen kohteiden osalta vuokrasopimuksemme edellyttää vuosittain vuokratulon tietyn prosenttiosuuden (ylläpitovuokra) käyttämistä kohteiden ylläpitoon ja kunnostukseen. Osa toimenpiteistä pystytään tekemään omana työnä, mutta osaan toimenpiteistä käytämme kilpailutuksen kautta valittuja tai vuositarjouksen jättäneitä urakoitsijoita. Terveysaseman osalta toimenpiteet eivät enää tänä vuonna ole osana investointia, vaan tulevat käyttötalouden menoiksi. Sopimuksen mukaan ylläpidon toteutuminen tasataan kolmen vuoden jaksoille.
Lisämäärärahaa haetaan ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä seuraavasti:
Terveysasema (43910/19451402/19450125): Tiivistyskorjausta, akustoinnin uusimista, ilmanvaihdon korjausta ja pintojen uusimista 100 000 €
Ruskahovi (43910/19451402/19450122): Valokuilujen korjaaminen/poistaminen ja katemateriaalin korjaus 30 000 €
Lukio (43910/19451402/19450112): Alkuperäisen rakennuksen kellarikerroksessa olevan käytöstä poistetun perusvesipumppaamon alipaineistaminen 20 000 €