Valmistelija
Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi
Kuvaus
Hallintosäännön 137 §:n ”Kokousaika ja paikka” mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Työsuunnitelmaluonnoksessa on käsiteltävät asiat jaettu yhdistymishallituksen yhdeksään kokoukseen.
Lisäksi suunnitelmaan on kirjattu alustavasti kuntien valtuustojen yhteisseminaari sekä uuden kunnan valtuuston kolme kokousta.
Päätösehdotus
Esittelijä
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi
Yhdistymishallitus hyväksyy työsuunnitelman.
Päätös
Hyväksyttiin työsuunnitelma ja todettiin, että yhdistymishallitus kokoontuu vuoroin Pertunmaalla ja Mäntyharjussa klo 17.00 alkaen.
Kuntien yhdistetyn valtuuston kokoukset pidetään Mäntyharjussa kulttuurisalissa klo 18.00 alkaen.