Valmistelija
Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi
Kuvaus
Kuntalaki 19 § Valtuustoryhmä ja sen toiminta
Valtuustotyöskentelyä varten valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Hallintosääntö 94 § Valtuustoryhmän muodostaminen ja valtuustoryhmän nimi
Valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.
Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.
Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.
Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmän nimen. Nimi ei saa olla sopimaton. Uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa jo olemassa olevan valtuustoryhmän nimeen.
Hallintosääntö 95 § Muutokset valtuustoryhmän kokoonpanossa
Valtuutetun on ilmoitettava kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle valtuustoryhmään liittymisestä ja siitä valtuustoryhmästä eroamisesta. Uuteen valtuustoryhmään liittyvän valtuutetun on esitettävä valtuuston puheenjohtajalle esitettävän liittymisilmoituksen yhteydessä sen ryhmän kirjallinen hyväksyntä, johon valtuutettu on liittymässä.
Jos valtuutettu on erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on ilmoitettava tästä kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle.
Valtuustoryhmän sisällä valtuutetun poissaollessa kutsutaan hänen tilalleen mäntyharjulaisen valtuutetun poissa ollessa ao. ryhmän 1. mäntyharjulainen varavaltuutettu ja vastaavasti toimitaan pertunmaalaisten osalta.
Päätösehdotus
Esittelijä
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi
Yhdistymishallitus esittää yhteisvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta.