Kunnanhallitus, kokous 20.10.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Aloiteluettelo 2024

MjuDno-2025-611

Kuvaus

Kuntalaki 23 § Aloiteoikeus

Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijällle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Jos 1 mom. tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään 2 prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Lisäksi palvelun käyttäjillä on oikeus tehdä aloitteita kyseisen kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosääntö 115 § 3 mom. Valtuutettujen aloitteet
Kunnanhallituksen on vuosittain toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteita, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Aloiteluettelossa on lueteltu kaikki v. 2024 valtuustoaloitteet (vaikka ne olisivat jo käsitelty).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. merkitsee aloiteluettelon vuodelta 2024 tietoonsa ja
  2. saattaa aloiteluettelon kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Käsittelyn aluksi kunnanjohtaja esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Hyväksyttiin kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus.

Päätös

Kunnanhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)