Kunnanhallitus, kokous 23.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 87 Talousarvion 2022 toteutumisen seuranta / I kolmannesvuosiraportti 2022

MjuDno-2022-310

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuluvan vuoden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan kolmannesvuosittain koottavassa raportissa. Raportissa lautakunnat esittävät käsityksensä tavoitteiden toteutumisesta 1-4 kuukausien osalta sekä arvionsa koko vuoden talouden toteutumisesta.
I kolmannesvuosiraportin yhteydessä lautakunnat ovat käsitelleet myös mahdollista lisämäärärahatarvetta. Koska sitovuustaso on lautakunta, on sovittu, että esitykset lisämäärärahoista tehdään  käyttötalouden osalta keskitetysti toisen kolmannesvuosiraportin käsittelyn yhteydessä arvion lautakuntatason kokonaistilanteen kehityksestä ollessa varmemmalla pohjalla.
Nyt käsiteltävä raportti sisältää aiemmista raporteista poiketen myös katsauksen investointien toteutumiseen. Toisin kuin käyttötalouden lisämäärärahaesitykset tuodaan investointiosan määrärahamuutokset käsittelyyn ensimmäisen kolmannesvuosiraportin käsittelyn yhteydessä.

Kunnan tuloslaskelman tarkastelusta ajalla 1-4/2022:
- toimintatuottoja on kertynyt  1 742 620 €, kertymä on talousarvion mukainen
- toimintakulut ylittävät talousarvion tasaisen kertynän 421.000 €; erityisesti menokohdissa palveluiden osto ja aineet, tarvikkeet, tavarat on ylitystä talousarvioon tasaiseen kertymään verrattuna
- verotulojen ja valtionosuuksien kertymä ylittää talousarviovarauksen
- tilikauden tulokseksi muodostuu 626.089,61 €

Lautakuntien arvio talousarvion toteutumisesta:
- Sivistyslautakunta: Odotettavissa oleva käyttätalouden menojen ylitys 200.000 € kohdistuen menokohtiin palveluiden osto (perusopetus koulukuljetukset, kotikuntakorvaukset ja opetuspalveluiden osto muista kunnista).
- Tekninen lautakunta: Odotettavissa oleva käyttötalouden menojen ylitys 74.000 € (ruokahuolto; elintarvikkeet ja henkilöstömenot).
- Kunnanhallitus: Odotettavissa oleva käyttötalouden menojen ylitys 1,8 M€ kohdistuen hyvinvointi ja terveyspalveluihin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus saattaa osavuosikatsauksen 1-4/2022 kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen, vs. tekninen johtaja, ylläpitopäällikkö Ann-Christine Wallén ja sivistysjohtaja Sari Aarniokoski olivat saapuvilla asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)