Kunnanhallitus, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Hallintosääntöuudistus 2023

MjuDno-2022-699

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan hallintosääntö on tehty Kuntaliiton hallintosääntömallin mukaisesti.

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline, jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalaki.

Kuntalin 14 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää hallintosännöstä.

Valtuustoryhmiltä on pyydetty näkemyksiä hallintosäännöstä. Kunnanhallitus on käsitellyt hallintosääntöluonnosta iltakoulussa. Käsittelyn jälkeen luonnosta on täsmennetty käydyn keskustelun pohjalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. lähettää hallintosääntöuudistuksen sivistys-, tekninen- ja rakennuslautakunnalle lausuntoa varten;
  2. toteaa, että lausunnot tulee antaa tammikuun 2023 aikana.

 

Keskusteltaessa esitti Piia Mäkilä hallintosäännön pykäliin seuraavat muutokset

- § 85 Sähköinen kokoskutsu: ei rajata vain kotimaahan
- § 119 Toimielinten päätöksentekotavat: 4 mom. poistetaan viimeinen lause Sähköiseen kokoukseen osallistuminen on mahdollista ainoastaan Suomessa.
- § 124 Sähköinen kokouskutsu: poistetaaan viimeinen sana kotimaassa.
Muutosesitystä ei kannatettu, joten esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Kunnanhallitus

  1. lähettää hallintosääntöuudistuksen sivistys-, tekninen- ja rakennuslautakunnalle lausuntoa varten;
  2. toteaa, että lausunnot tulee antaa tammikuun 2023 aikana.

Valmistelija

Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 7.12.2022 § 175 päättänyt lähettää hallintosääntöuudistuksen sivistys-, tekninen- ja rakennuslautakunnalle lausuntoa varten sekä todennut, että lausunnot tulee antaa tammikuun 2023 aikana.

Rakennuslautakunnan lausunto hallintosäännöstä 1-2023

Hallintosäännössä tulee palauttaa rakennuslautakunnan ratkaistaviksi asioiksi, seuraavin perustein:

1.       Rakennusjärjestyksen valmistelu (MRL 14 ja 15 §:t), joka on Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan kunnan tehtävä. Valmistellun rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksestä.

2.       Rakennusluvan erityiset edellytykset sekä alueellinen päätös rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella (MRL 137 ja 137 a §:t), joista päättäminen on MRL:n mukaan muutoin kunnan tehtävä.

3.       Veden johtaminen ja ojittaminen asemakaava-alueella (MRL 161 a §), jonka ratkaisee kunnan määräämä viranomainen.

4.       Ympäristönhoito (MRL 167 §) jonka tarkoitus on valvoa, että rakennettu ympäristö pidetään rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. Lisäksi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan määräämä viranomainen osaltaan valvoo, että liikenneväylät, kadut, torit ja katuaukiot sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ulkotilat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden vaatimukset. Kevyen liikenteen väylät tulee säilyttää liikkumiselle esteettöminä ja turvallisina.

Lisäksi annetaan tiedoksi, että tämän asian valmistelun aikaan ympäristövaliokunnan käsittelyssä oleva Rakentamisen laki tuo eduskunnan mahdollisen hyväksynnän jälkeen tarpeen päivittää kunnan hallintosääntö uudestaan vuoden 2023 aikana vähintään kunnanhallituksen ja/ tai rakennusvalvonnan osalta niin, että uuden lain mukaiset ratkaisuvallan päätökset ovat voimassa 1.1.2024.

Tässä tilanteessa myös rakennusvalvonnan taksa maksuperusteineen on uusittava niin, että uusi taksa on lainvoimainen 1.1.2024. Myös rakennusjärjestys tulee uudistaa tuleva rakentamislain mukaiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hallintosääntöön kirjattaviksi rakennuslautakunnan ratkaistaviksi päivitettävän seuraavan listan:

1.       Rakennusjärjestyksen (MRL 14 ja 15 §:t) valmistelu, valtuustokäsittelyyn saakka

2.       Käsittelee rakennusluvan erityiset edellytykset sekä alueelliset päätökset rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella (MRL 137 ja 137 a §:t)

3.       Veden johtaminen ja ojittaminen asemakaava-alueella (MRL 161 a §)

4.       Ympäristönhoito (MRL 167 §)

5.       Poikkeamistoimivalta ja alueellinen poikkeaminen (MRL 171 ja 172 §:t)

Muilta osin hallintosäännön luonnoksessa olevat rakennusvalvontaan koskevat tekstiosat ovat ajantasaiset, sekä tulee pitää ennallaan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.12.2022 (§175) pyytänyt sivistys-, tekninen ja rakennuslautakunnalta lausuntoa kunnan hallintosäännön uudistamiseen liittyen. Lausunto tulee antaa tammikuun 2023 aikana.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta käsittelee kunnanhallituksen esittämää hallintosäännön muutosta ja antaa siitä lausunnon kunnanhallitukselle.

Päätös

Sivistyslautakunta käsitteli kunnanhallituksen esittämää hallintosäännön muutosta ja antoi kunnanhallitukselle siitä liitteenä olevan lausunnon.

Valmistelija

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.12.2022 (§175) pyytänyt lautakunnilta lausuntoa kunnan hallintosäännön uudistamiseen liittyen. Lausunto tulee antaa tammikuun 2023 aikana.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta käsittelee kunnanhallituksen esittämää hallintosääntöluonnosta ja antaa siitä lausunnon kunnanhallitukselle.

Päätös

Tekninen lautakunta on tehnyt hallintosääntöluonnoksesta seuraavat huomiot ja esittää lausuntonaan kunnanhallitukselle seuraavaa:
§15 Teknisen toimialan tulosalueet, Yksityistie avustukset on säilytettävä, vastuuhenkilö tekninen johtaja.
§21 kohta 14 vrt. §27b kohta 2, molemmissa mainitaan vakuuksien hyväksyminen. Kohtia tulisi selkeyttää, esimerkiksi niin, että "tekninen johtaja päättää vakuuksien hyväksymisestä toimialallaan".
§25 kohta 14, päättää yksityistieavustuksista, kohta tulee säilyttää hallintosäännössä.
§25 rakennettujen sekä rakentamattomien kiinteistöjen ylläpidosta.
§27e vastuualueet tulisi olla tulosalueet
Eriävästä mielipiteestä tulee olla maininta hallintosäännössä.

Valmistelija

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kuvaus

Hallintosääntöluonnokseen lautakuntien lausuntojen pohjalta on tehty seuraavat muutokset:

Rakennuslautakunta (3.1.2023 §3)
 Esitykset huomioidaan muilta osin, paitsi kohta 1, jossa esitetään, että ”Rakennusjärjestyksen (MRL 14 ja 15 §:t) valmistelu, valtuustokäsittelyyn saakka”.
 Poisjättämisen  perusteluna on, että kunnanvaltuustoon päätösesitykset tekee kunnanhallitus esittelijän esityksestä.

 

Sivistyslautakunta (19.1.2023 §5)
 Esityksistä ei ole huomioitu seuraavia kohtia:

24§ ”… liikuntapalveluiden järjestämisestä ja liikuntapaikkojen tasosta”, koska toimivalta tulee olla sillä taholla, jolle on osoitettu resurssit toimeenpanoon, eli tekniselle toimialueelle.

Esitetty lisäkohta

18§. “vastaa liikuntapaikkojen määrityksestä” on muutettu muotoon “antaa lausunnon liikuntapaikoista ja liikuntapaikkojen tasosta vuosittain ennen talousarviokäsittelyn alkua. “

Lisäkohta

19§. “vastaa teknisen lautakunnan kutsumisesta vuosittain ennen talousarvion käsittelyä keskustelemaan voimassa olevan kuntastrategian tavoitteista ja toteutumisesta. “ jää pois, koska yhteispalavereilla ei ole hallintosäännön tarkoittamaa toimivaltaa.

Pykälään 24§ viitaten ei ole tehty muutosta 25 §

27 d §

”Sivistysjohtaja johtaa, valvoo ja kehittää sivistyksen toimialan toimintaa” ei ole tehty esitettyä lisäystä, jonka mukaan sivistysjohtaja ”toimii sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen alaisena”.

Samoin esitetty lisäkohta 37 jää pois, koska se on ristiriidassa 40 § kanssa, jossa todetaan, että ”Toimialajohtaja valitsee virka- ja työsuhteiset.”

 

Tekninen lautakunta (31.1.2023 §3)
 Esitykset ja huomiot on viety hallintosääntöluonnokseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuusolle, että valtuusto

  1.  hyväksyy liitteenä olevan hallintosääntömallin;
  2. päättää, että uusittu hallintosääntö tulee voimaan 1.3.2023. 


Keskustelun aikana kunnanhallituksen puheenjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Kunnanhallitus pitää asiasta iltakoulun.
Useat kunnanhallituksen jäsenet kannattivat puheenjohtajan esitystä. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen esityksen.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Kunnanhallitus pitää asiasta iltakoulun.


Sivistysjohtaja Sari Aarniokoski ja tekninen johtaja Ville Partio olivat saapuvilla asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)