Kunnanvaltuusto, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Henkilöstökertomus 2022

MjuDno-2023-214

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Henkilökertomuksen tarkoituksena on antaa tietoa henkilöstövoimavaroista, niiden käytöstä ja muutoksista. Se on suunnittelun ja johtamisen väline päättäjille, kunnan johdolle ja esihenkilöille. Kunnan menestykseen ja tulevaisuuteen vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka osaavaa, motivoitunutta ja työkykyistä henkilöstöä sillä on. Kehittämisen lähtökohdaksi tarvitaan myös tietoa henkilöstöön liittyvien asioiden tilasta ja kehityksestä.

Vuoden 2022 henkilöstökertomuksen tilastot on koottu työterveyshuollon, palkkahallinnon ja vakuutusyhtiön tilastoista. Kunnallinen työmarkkinalaitos suosittelee kunnille henkilöstövoimavarojen arviointia ja raportointia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee vuoden 2022 henkilöstökertomuksen tiedoksi tilinpäätöskäsittelyn yhteydessä.

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt henkilöstökertomuksen 23.3.2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kunnanhallitus kiittää työntekijöitä vuoden 2022 tehdystä työstä ja tuloksesta 100 € Epassi-kirjauksella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Kuoksa, timo.kuoksa@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 tietoonsa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee vuoden 2022 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

henkilöstösuunnittelija, työterveyshuolto