Kunnanhallitus, kokous 26.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 133 Valmiussuunnitelman hyväksyminen

MjuDno-2023-372

Kuvaus

Kunnan yleinen valmiussuunnitelma on päivitetty sekä toimialojen varautumissuunnitelmien päivitys on aloitettu kevään 2023 aikana. Kunnan yleinen valmiussuunnitelma toimii perustana toimialojen valmiussuunnitteluun.
Yleinen valmiussuunnitelma on julkinen asiakirja, joka tullaan julkaisemaan kunnan  kotisivuilla. Yleisen valmiussuunnitelman liitteet ja toimialojen valmiussuunnitelmat ovat sen sijaan lain viranomaisten julkiusuudesta ((621/1999, 24§) perusteella salassa pidettäviä. 
Mäntyharjun kunnan valmiussuunnitelmalla sekä toimialojen valmiussuunnittelulla pyritään valmistautumaan sekä normaaliolojen erilaisiin häiriötilanteisiin että poikkeusoloihin.
Normaaliolojen häiriötilanteita ovat esimerkksi vesihuollon tai energiaverkon vakava toimintahäiriö. Muita vakavia olosuhteita normaaliaikoina ovat suuronnettomuudet ja vakavia tuhoja aiheuttavat luonnon onnettomuudet tai vakavat epidemiat.
Valmiussuunnittelun tavoitteena on, että varautumistoimenpiteillä kyetään turvaamaan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja takaamaan kansalaisten turvallisuus kaikissa turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa sekä palauttamaan toiminnot takaisin normaalitilanteeseen.
Kuntien rooli varautumisessa on keskeinen, koska elintärkeiden toimintojen järjestäminen on normaalioloissakin paljolti kuntien vastuulla. Kuntien varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin johtaa kunnanjohtaja yhdessä nimetyn poikkeusolojen johtoryhmän kanssa.
Toimivalta poikkeusolojen osalta on määritelty kunnan hallintosäännössä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. hyväksyy Mäntyharjun kunnan päivitetyn valmiussuunnitelman yleisen osan;
  2. saattaa suunnitelman tiedoksi kunnanvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)