Sivistyslautakunta, kokous 15.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Sivistystoimialan meneillään olevia hankkeita

MjuDno-2021-851

Kuvaus

Sivistyspalveluilla on yhteensä 20 hanketta, joihin on saatu avustuspäätös vuonna 2021 tai jotka ovat päättymässä kuluvana vuonna. Noin puolella edellä mainituista hankkeista on toimintaa vuonna 2022. Lähes kaikki hankkeet ovat Opetushallituksen, Opetus- ja kulttuuriministeriön tai Aluehallintoviraston osarahoittamia.

Toteutuneiden hankkeiden avustusprosenttien keskiarvo on 83 ja yhteenlaskettu kokonaisrahoitus on 473700 euroa. Tästä omarahoituksen osuus on 98200 euroa ja saadut avustukset 375500 euroa.

Hankelistaus on esityslistan oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee toimialan meneillään olevat hankkeet tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)