Kunnanvaltuusto, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Arviointikertomus 2022

MjuDno-2023-289

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi

Kuvaus

KuntaL 121 § 1 mom. Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
KuntaL 121 § 1 mom. 2. kohta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 69 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle tiedoksi viimeistään lokakuussa 2023 sekä omat että toimialoilta keräämänsä vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin kantoihin.

Kunnanhallitus on 27.3.2023 § 60 hyväksynyt tilinpäätöksen vuodelta 2022.

Tarkastuslautakunta on valmistellut arviointikertomusta kokouksissaan: 21.2., 28.3., 18.4. ja 2.5.2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Kuoksa, timo.kuoksa@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta esittää, että kunnanvaltuusto

  1. merkitsee vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi;
  2. toteaa, että hallintosäännön 69 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle tiedoksi viimeistään lokakuussa 2023 sekä omat että toimialoilta keräämänsä selvitykset toimenpiteistä, joihin arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien, kysymysten ja selvityspyyntöjen johdosta on ryhdytty.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto

  1. merkitsee vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi;​
  2. toteaa,​ että hallintosäännön 69 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle tiedoksi viimeistään lokakuussa 2023 sekä omat että toimialoilta keräämänsä selvitykset toimenpiteistä,​ joihin arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien,​ kysymysten ja selvityspyyntöjen johdosta on ryhdytty.

Päätös

Hyväksyttiin.