Kunnanhallitus, kokous 22.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2024

MjuDno-2024-21

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, vt. kunnanjohtaja, Mäntyharju, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Vuoden 2024 talousarvion täytäntööpano-ohjeet toimivat Mäntyharjun kunnan hallintosäännön ohella vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpanoa säätelevänä ohjeena.

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet koskevat kaikkia kunnan toimielimiä ja vastuuhenkilöitä. Valtuuston alaisuudessa toimiva tarkastuslautakunta noudattaa ohjeita soveltuvin osin. Täytäntöönpano-ohjeita on noudatettava myös konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskeva lainsäädännöstä, yhtiöjärjestyksestä tai säännöistä muuta johdu.

Talousarvion täytäntöönpanossa on huomioitava hyvän hallinnon periaatteet sekä toiminnan laatu ja tuloksellisuus. Erityistä huomiota tulee kiinnittää asianhallintaan ja päätöksenteon ketjuun asian vireille tulosta aina täytäntöönpanoon saakka.
Päätökset tulee valmistella, perustella, julkistaa ja täytäntöönpano ohjeistaa niin, että toiminta toteutuu tehokkaasti. 

Liitteenä olevan täytäntööpanoa koskevaan asiakirjaan esitetään tehtäväksi kaksi muutosta. Ensiksikin aiemmin henkilöjaoston päätösvaltaan kuuluneet virka- ja työehtosopimuksen poikkeuksista päättämiset kuuluvat nyt kunnanhallitukselle. Näiden osalta täytäntöönpano-ohjeessa esiteään, että  ns. ansaintaperiaatetta ei sovelleta vuonna 2024.
Toiseksi rekrytointien lupakäytäntöä esitetään muutettavaksi siten, että kunnanhallituksen lupa tarvitaan virkoja ja työsuhteita täytettäessä silloin kun ko. vakanssi ei sisälly henkilösösuunnitelmaan. Kun täytettävä vakanssi sisältyy henkilösuunnitelmaan toimitaan hallintosäännön määrittämän toimivallan puitteissa.

Hallintosääntö 63 § 2 mom. Kunnanhallitus hyväksyy valtuuston päättämän talousarvion täytäntöönpano-ohjeet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus antaa vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet oheisen liitteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.