Kunnanhallitus, kokous 22.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Kunnanjohtajan sivutoimiluvat

MjuDno-2024-35

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja Juho Järvenpää hakee toistaiseksi voimassa olevaa sivutoimilupaa toimiakseen Etelä-Savon kauppakamarin Mikkelin kauppakamariosaston hallituksessa ja liikenne- ja viestintävaliokunnassa.

Perustelut
Kauppakamarin tärkeimpänä tehtävänä on edistää yritysten toimintaa ja kasvua alueella. Kokouksia on noin yksi kuukaudessa.

Kunnanhallituksen 9.10.2023 hyväksymän johtajasopimuksen mukaan "Kunnanjohtajalla on oikeus ottaa vastaan luottamustehtäviä. Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kunnanhallitus."
 

Työntekijä tai viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä, ellei työnantaja hakemuksesta ole siihen erikseen myöntänyt lupaa.

Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että työntekijä/viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Em. haitasta on kyse myös silloin, kun työntekijä/viranhaltija ei sivutoimesta johtuen ehdi hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti, vaikka sivutoimi ei aiheuttaisikaan esteellisyyttä tai muuten vaarantaisi luottamusta.
Viranhaltijan on tehtävä ilmoitus työnantajalle sivutoimesta, jonka hoitamiseen ei käytetä työaikaa. Työnantaja voi viranhaltijaa kuultuaan kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen, jos sivutoimen hoitaminen haittaa viranhaltijan virkatehtävien asianmukaista suorittamista tai viranomaisen toimintaa muutoin. Myöskään työajan ulkopuolella tehtävä sivutoimi ei saa tehdä viranhaltijaa esteelliseksi tehtävässään.
Viranhaltijalla on velvollisuus ilmoittaa sivutoimesta. Jos viranhaltija ei tee näin, hän menettelee virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.
Työntekijällä ei ole samanlaista velvollisuutta ilmoittaa työajan ulkopuolella hoitamistaan sivutoimista kuin viranhaltijalla. Sivutoimista, joihin ei käytetä työaikaa, työntekijä on velvollinen ilmoittamaan työnantajalle vain siinä tapauksessa, kun asiasta on erikseen sovittu työnantajan ja työntekijän välillä. Selvää kuitenkin on, että myöskään työajan ulkopuolella hoidettava sivutoimi ei saa aiheuttaa sitä, että työntekijä ei asianmukaisesti pysty täyttämään työvelvoitteitaan.
Työntekijä/viranhaltija ei saa sivutoimena harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Toiminnan vahingollisuutta arvioitaessa otetaan huomioon työn luonne ja työntekijän/viranhaltijan asema. Samoin kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi tehtävät toimenpiteet ovat kiellettyjä.
Sivutoimilupaa haetaan / sivutoimi-ilmoitus tehdään ennen sivutoimen aloittamista.
Hakemus osoitetaan virkavastuulliselle esimiehelle ja se on yksilöitävä niin, että siitä käy ilmi sivutoimen kannalta olennaiset asiat. Näitä ovat esim. sivutoimen laatu, sen vaatima työmäärä, sivutoimen kesto ja sivutoimesta saatava korvaus.
Viranomaisen antama lupa ei poista työntekijän/viranhaltijan omaa vastuuta sivutoimisäännösten noudattamisesta. Esimiehen tehtävänä on valvoa, että sivutoimimääräyksiä noudatetaan ja kiinnittää huomiota sivutoimen tuntimäärään, joka voi haitata oman viran hoitamista ja työssä jaksamista.
Jos sivutoimen laajuudessa, sisällössä tai laadussa tapahtuu olennaisia muutoksia, tulee muutoksesta ilmoittaa tai hakea sivutoimilupaa uudelleen tai jättää uusittu sivutoimi-ilmoitus.
Esimies antaa kirjallisen päätöksen  sivutoimiluvan myöntämisestä tai epäämisestä. Myös sivutoimi-ilmoituksesta annetaan kirjallinen päätös, jossa hakemus joko merkitään tiedoksi tai kielletään sivutoimen pitäminen.

Sovellettavat säännökset: Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4:18 § Sivutoimi ja kilpaileva toiminta, työsopimuslaki 3:3 § Kilpaileva toiminta, virkamääräys ja työsopimus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus myöntää kunnanjohtaja Juho Järvenpäälle toistaiseksi voimassa olevaa sivutoimiluvan tomimiseksi Etelä-Savon kauppakamarin Mikkelin kauppakamariosaston hallituksessa ja liikenne- ja viestintävaliokunnassa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kunnanjohtaja Juho Järvenpää poistui kokouksesta esteellisenä, HallintoL 28 § 1 mom. 1 kohta.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.