Kuvaus
Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Mäntyharjun perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.
Perusopetuslain 23 § määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.
Koulujen henkilöstö on käsitellyt esitystä rehtorien johdolla.
Lukuvuoden 2026–2027 työ- ja loma-aikojen esitys sisältää myös esiopetuksen. Lukuvuoden 2026–2027 koulupäivien lukumäärä on 189. Lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiväksi osuva loppiainen.
Esitys esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2026–2027 työ- ja lomapäivistä:
- syyslukukausi 2026 alkaa torstaina 6.8.2026
- syysloma 19.-26.10.2026 (viikko 43)
- joululoma 21.12.2026-10.1.2027
- kevätlukukausi 2027 alkaa 11.1.2027
- talviloma 1.3.-7.3.2027 (viikko 9)
- lukuvuosi päättyy 5.6.2027 (esiopetus 4.6.2027)
Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Hautamäki, vs. sivistysjohtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi
Sivistyslautakunta päättää esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2026–2027 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti:
- syyslukukausi 2026 alkaa torstaina 6.8.2026
- syysloma 19.-26.10.2026 (viikko 43)
- joululoma 21.12.2026-10.1.2027
- kevätlukukausi 2026 alkaa 11.1.2027
- talviloma 1.3.-7.3.2027 (viikko 9)
- lukuvuosi päättyy 5.6.2027 (esiopetus 4.6.2027)