Kuvaus
Etelä-Savon perhekeskus kokoaa alueen lasten, nuorten ja perheiden palvelut yhteen. Perhekeskustoiminta koostuu hyvinvointialueen, kuntien, kolmannen sektorin, seurakunnan sekä Kelan palveluista. Etelä-Savon alueella on kolme perhekeskusaluetta ja useita kohtaamispaikkoja.
Etelä-Savon alueen perhekeskustoiminnan eri toimijoiden välinen yhteistyö on käynnistetty jo vuonna 2016 ja yhteistyösopimukset on laadittu aiemmin vuosille 2020–2021, 2022–2023 sekä 2024–2025.
Maakunnallisessa lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmässä on käsitelty ja hyväksytty (11.9.2025) Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyösopimus vuosille 2026–2029. Tarkoituksena on, että sopimuksen allekirjoittavat kaikki Etelä-Savon kunnat, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa, Terveystalo (vastaa Sulkavan sotepalveluista) sekä keskeisimmät seurakunnat ja järjestöt.
Yhteistyön tarkoituksena on turvata, suunnitella ja toteuttaa yhdessä lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea ja palveluita, jotta jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa avun ja tuen varhain, viiveettä ja kohdennetusti. Yhteistyöllä tavoitellaan perhekeskustoimintaan liittyvien eri osa-alueiden kokonaisvaltaista yhteistä näkemystä sekä linjauksia.
Perhekeskustoiminnan alaista toimintaa Mäntyharjussa on esimerkiksi Puuhala, perheiden avoin kohtaamispaikka. Lisäksi Mäntyharjun kunnasta on edustaja perhekeskustoiminnan alaisissa johtoryhmissä sekä verkostoissa (muun muassa Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmä, Perhekeskustoimijoiden verkosto sekä Etelä-Savon kohtaamispaikkaverkosto).
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Hautamäki, vs. sivistysjohtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi
Sivistyslautakunta merkitsee sopimuksen tiedokseen ja oikeuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.