Sivistyslautakunta, kokous 20.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuodella 2021-2022

MjuDno-2020-647

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 22§ mukaan sivistyslautakunta päättää koululaitoksen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Mäntyharjun perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.

Perusopetuslain 23 § määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Lukuvuoden 2021-2022 työ- ja loma-aikojen esitys sisältää myös esiopetuksen. Lukuvuoden 2021-2022 koulupäivien lukumäärä on 188. Lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiviksi osuvat itsenäisyyspäivä ja loppiainen.

Esitys esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2021-2022 työ- ja lomapäivistä:

  • Syyslukukausi 2021
    • aloitus 11.8.2021
    • syysloma 25.-29.10.2021 (viikko 43)
    • joululoma 23.12.2021 - 9.1.2022
  • Kevätlukukausi 2022
    • aloitus 10.1.2022
    • talviloma 28.2. - 4.3.2022 (viikko 9)
    • lukuvuosi päättyy 4.6.2022 (esiopetus 3.6.2022)

Abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä on torstai 10.02.2022. Abiturienttien lukuvuoden koulupäivien määrä on näin ollen 98.

Päätösehdotus on koulujen henkilökunnan ja oppilaskuntien hallitusten näkemysten mukainen. Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta päättää esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2021-2022 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti:

  • Syyslukukausi 2021
    • aloitus 11.8.2021
    • syysloma 25.-29.10.2021 (viikko 43)
    • joululoma 23.12.2021 - 9.1.2022
  • Kevätlukukausi 2022
    • aloitus 10.1.2022
    • talviloma 28.2. - 4.3.2022 (viikko 9)
    • lukuvuosi päättyy 4.6.2022 (esiopetus 3.6.2022)

Yhden koulu-/työpäivän muutoksen osalta päätösvalta delegoidaan tapahtuvaksi rehtorin viranhaltijapäätöksellä silloin, kun muutos ei aiheuta ylimääräisiä kustannuksia.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun sivistyslautakunta.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksinumero: 015 770 1212
Puhelinnumero: 044 77007 346
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.